Avio- ja avoeroon liittyvät asiatAvioeron hakeminen Suomessa on yksinkertaista, eikä syyllisyyskysymyksiä käsitellä oikeudessa. Avoeroa taas ei tarvitse vahvistuttaa viranomaisen toimesta. Avio- ja avoeroon liittyy kuitenkin monesti puolisoiden yhteisiin lapsiin tai omaisuuteen liittyviä asioita, joissa asiantuntijan on tarpeen. LapsetEron yhteydessä vanhempien tulee päättää yhteisten alaikäisten lastensa huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta. Vanhemmat voivat sopia välillään noudatettavista käytännöistä keskenään. Laissa ohjaavaksi kriteeriksi on mainittu lapsen etu, jota tarvittaessa valvoo sosiaaliviraston lastenvalvoja. Tapaamisoikeuksiin ja elatusavun määrittelyyn on muotoutunut vahvoja käytäntöjä, joiden mukaisesti kyseiset asiat useimmiten sovitaan lastenvalvojan avustuksella. Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen, huoltajuuskysymyksen ja sen liitännäisasiat ratkaisee viime kädessä tuomioistuin. Kertaalleen vahvistetun järjestelyn sisältöä voidaan muuttaa olosuhteiden muuttuessa tai lapsen edun sitä vaatiessa. Tarvittaessa avustamme asiakkaitamme kaikissa lapsen huoltoon, asumiseen, tapaamisoikeuteen tai elatusapuun liittyvissä asioissa. OmaisuusAvioliiton ja yhteistalouden päättämiseen liittyy omaisuuden jakaminen puolisoiden välillä. Aviopuolisoiden välillä avioeron hakemisen jälkeen suoritetaan tyypillisesti ositus, jossa avio-oikeuden alainen omaisuus jaetaan puolisoiden välillä. Samalla yhteisomistussuhteet puretaan ja selvitetään mahdolliset keskinäiset saamissuhteet. Avopuolisoiden ja avioehdon solmineiden aviopuolisoiden välillä tulee tehtäväksi omaisuuden erottelu. Huhtikuun 2011 alusta lukien avopuoliso voi tietyin edellytyksin saada avoerossa hyvitystä toiselta avopuolisolta. Avustamme asiakkaitamme ositukseen ja yhteisen omaisuuden jakoon liittyvissä asioissa. Kirjallisen ositussopimuksen tekeminen on tarpeen, vaikka omaisuuden jakoon ei liittyisi mitään riitaisuutta. Yksittäiseen ositustilanteeseen liittyvät säännöt kannattaa ennen sopimuksen solmimista tarkistuttaa asiantuntijalla. Jos puolisot eivät pääse sopimukseen omaisuuden jaosta, voi kumpi tahansa heistä hakea tuomioistuimesta pesänjakajan määräämistä. Toimistomme asianajajat toimivat myös tuomioistuimen määrääminä pesänjakajina. |
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Runsaasti avioliittoa ja parisuhdetta koskevaa oikeudellista tietoa ja lomakkeita (Julkishallinnon Suomi.fi -palvelu) Tietoa perheasiain sovittelusta (Suomen sovittelufoorumi) Avioerohakemuslomake (Suomi.fi) |
