Osakassopimukset ja yritysjärjestelyt

Yhtiöoikeus ja osakassopimukset

Toimistomme palveluihin kuuluvia yritysjärjestelyjä ovat esimerkiksi yritysmuodon muuttaminen, sulautuminen (fuusio), jakautuminen (diffuusio), osakeannit, pääomalainat tai -sijoitukset, osakepääoman korottaminen, osakkeiden lunastus, liiketoiminnan siirto tytäryhtiöön (yhtiöittäminen) ja yhtiön purkaminen. Monesti tällaiset järjestelyt liittyvät osana suurempaan järjestelyyn, tulevaan yrityskauppaan tai sukupolvenvaihdokseen.

Yhtiöoikeudellisissa järjestelyissä verotuksellisten vaikutusten tunnistaminen on tärkeää, sillä monet järjestelyt ovat oikein toteutettuna joko täysin verottomia tai vain lievästi verotettuja. Arvioimme verotuksellisen kohtelun ja tarvittaessa varmistamme sen etukäteen hakemalla verottajaa sitovan ennakkotiedon.

Tärkeää on huomioida myös suunnitellun järjestelyn vaikutus yhtiön sopimussuhteisiin sekä velkojien oikeuksiin ja vakuusjärjestelyihin. Avustamme järjestelyssä tarpeellisten yhtiöiden perustamisessa, yhtiöjärjestyksen laatimisessa ja yhtiösuhteiden järjestämisessä esimerkiksi osakassopimuksin. Osakassopimuksella osakeyhtiön omistajat voivat sopia joustavasti ilman julkisuutta keskinäisistä asioistaan esimerkiksi yhtiössä työskentelyn, palkan, osingonjaon ja yhtiösuhteen päättämistä koskevan menettelyn osalta.

Avustamme yhtiöitä ja niiden hallinnon jäseniä huomioimaan yhtiöoikeudelliset säännöt ja vastuukysymykset yhtiön päätöksenteossa. Tarvittaessa avustamme asiakasyrityksiä myös yhtiökokouksissa tai muussa yhtiön päätöksentekomenettelyssä. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiöissä voi syntyä vaikeita osakkeenomistajien yhdenvertaisuuteen liittyviä tulkintaongelmia. Yhtiön johdon voi olla tällöin perusteltua hankkia asiantuntijan kannanotto tulkinnasta päätöksenteon huolellisuusvaatimuksen täyttämiseksi.

Yhtiömme on toiminut vuodesta 2004 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy:n yhteistyökumppanina useissa eri hankkeissa.

Markku Savolainen opetti asianajotyön ohella yhtiöoikeutta  Joensuun yliopiston oikeustieteen laitoksella 2003-2006.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Osakeyhtiölaki (Finlex)

Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (Finlex)

Kaupparekisteri (PRH)

Yritysjärjestelyjen verotus (Verohallinto)



 

< Palvelumme sivulle

Kommentointi on suljettu.