Perunkirjoitukset ja perinnönjaotPerunkirjoituksessa luetteloidaan kuolinpesän varat ja velat sekä oikeussuhteet. Perukirja toimii samalla perintöverotuksen pohjana. Perukirjassa tehdyt omaisuuden arvostukset eivät sido osakkaita myöhemmässä perinnönjaossa, mutta voivat vaikuttaa perinnönsaajien myöhemmässä luovutusvoittoverotuksessa. Perunkirjoitukseen voi liittyä olennaisia verovaikutuksia myös esimerkiksi perinnöstä luopumisen, testamentin osittaisen vastaanottamisen tai tasingon luovuttamista koskevien ratkaisujen osalta. Yritysomaisuuden osalta on tärkeää tuntea mahdollisuudet veronhuojennuksiin, joita ei voi vaatia enää perintöverotuksen tultua suoritetuksi. Puutteellisesti tai virheellisesti laadittu perukirja vaikeuttaa pesän asioiden hoitoa ja voi pahimmillaan aiheuttaa oikeudenmenetyksiä osakkaille. Asiantuntevasti suoritettu perunkirjoitus on hyvä pohja tulevalle pesänhoidolle ja perinnönjaolle. Perukirja kannattaa sen vuoksi teettää asiantuntijalla. Samalla kuolinpesän osakkaat saavat asiantuntevat neuvot pesän hoitamiseksi. Näin asiat ohjautuvat heti oikealle uralle ja pesän osakkaat saavat parhaan hyödyn perunkirjoituksen aiheuttamista kustannuksista. Kuolinpesän osakkaat saavat lähtökohtaisesti vapaasti jakaa pesän omaisuuden keskenään. Jaosta on tehtävä määrämuodon täyttävä jakokirja. Alaikäisten tai muuten vajaavaltaisten osakkaiden osalta perinnönjakoon saattaa liittyä tarve edunvalvojan sijaisen hakemiseen. Tällöin perinnönjakosopimukselle joudutaan hakemaan myös holhousviranomaisen lupa. Kuolinpesän voi jakaa myös osittain. Avustamme jatkuvasti asiakkaitamme kuolinpesien jakosopimusten laatimisessa ja niihin liittyvissä suunnittelussa ja neuvotteluissa. Kuolinpesistä valtaosa jaetaan yhteisin sopimuksin. Tarvittaessa avustamme myös pesänjakajan hakemisessa ja jakomenettelyssä. Hoidamme myös lakiosan täydentämistä tai perinnönjaon tai testamentin moitetta koskevia oikeudenkäyntejä. Toimistomme asianajajat toimivat myös tuomioistuimen määrääminä pesänjakajina. |
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Perustietoa perunkirjoituksesta ja perinnönjaosta (Oikeushallinto) Usein kysyttyjä kysymyksiä perintö- ja lahjaverotuksesta (Verohallinto) Yleistä tietoa perintöverotuksesta (Verohallinto) Perintöverolaskuri (Verohallinto) |
